lauantai 19. helmikuuta 2011

Bukittinggi

Ensimmäinen kokonainen päivä Bukittinggissa kului kaupungilla haahuillessa ja lauantaimarkkinoilla käydessä. Markkinat muistuttivat tarjonnaltaan mustanmäentoria, sillä myynnissä oli esimerkiksi Adibas-verkkareita ym. Kaupungilla kävellessä jouduimme useampaan kertaan haastateltaviksi, sillä koululaisilla oli tehtävänään pysäyttää turisti kadulla, tehdä haastattelu englanniksi ja kuvauttaa itsensä turistin kanssa. Nyt löytyy meikäläisten naamataulut yhen sun toisen koululaisen kamerasta ja mun hieno Lintsin maailmanpyörää esittävä töherrys lasten ruutuvihoista.
Kellotorni pääaukiolla, jonne ihmiset kokoontuivat iltaisin

Rajawali guest housen omistaja oli suositellut meille kovasti sunnuntaisin läheisestä Padang Panjangin kaupungista kulkevaa museojunaa. Päätimme tehdä sunnuntaina tämän junaretken Padang Panjangista Sawah Luntoon. Junarata oli siis alun perin rakennettu Sawah Luntossa sijaitsevan hiilikaivoksen takia. Retkelle tuli lähteä jo klo 6.30. Rajawalin edestä hypättiin punaiseen pikkubussiin nro 14 ja pyydettiin kuskia sanomaan ku oltaisiin Jambu Airin pysäkillä. Pysäkillä etsimme sitten pikkubussin, joka veisi meidät Padang Panjangiin. Padang Panjangin pysäkiltä oli vielä joku 15 min kävelymatka juna-asemalle (Kereta Api) ja piti kyllä muutaman kerran kysäistä tietä. Olimme perillä hirmu ajoissa, sillä juna lähtikin vasta  8.30. Matka taittui hitaasti mutta varmasti junalla, joka oli peräisin 50-luvulta (junaretken hinta 20 000 rupiaa/suunta = 1,80 €).


Tämä junan kulkeminen kerran viikossa oli nähtävästi todella suuri tapahtuma, sillä ihmisiä oli kerääntynyt pitkin matkaa radan varrelle junaa ihmettelemään. Lapset kiljuivat junan nähdessään ja juoksivat junan rinnalla vilkuttaen matkustajille. Matkustajia oli kovin vähän ja suurin osa hyppäsi kyytiin vasta parin tunnin matkan päässä olevasta Solokin kaupungista.

Junaretkellä

Junamatka kesti jotakuinkin 3 h ja maisemat olivat kyllä hienot. Matkan aikana sai ihailla valtavia riisipeltoja, isoa Singkarak-järveä, kimmeltäviä jokia, tiheää viidakkoa ja pelottavia rotkoja.

Junan ikkunasta

Sawah Luntossa oli vierailuaikaa vain 2,5 h, joten kiiruhdimme visiitille hiilikaivosmuseoon, jonne emme tietenkään löytäneet ykkösellä. Kaivoksiin pääsi tutustumaan oppaan kanssa, joka ikävä kyllä ei puhunut sanaakaan englantia, joten tältä osin vierailu jäi pikkasen laihaksi. Kaivoksen olivat siis perustaneet hollantilaiset ja siellä työskentelivät vangit Javalta. Aika kova tapa suorittaa kakku! Museovierailun jälkeen ehdimme syödä pikaisen lounaan ja sitten oli kiiruhdettava takaisin asemalle. Päästessämme perille Padang Panjangiin noin klo 17, alko tietenki kova sade ja bussia ei tietenkään kuulunut vähään aikaan. Kun sitten saimme vihdoin tungettua itsemme johonkin bussiin, oli tämä kyyti tietenkin hitain mahollinen ja olimme perillä Bukittinggissa vasta klo 19.
Hiilikaivos

Kolme yötä Rajawalissa nukuttuamme, saimme paikasta tarpeeksemme. Paikka oli kyllä edullinen, mutta miinuksia oli hiukkasen liikaa. Vessaan oli esimerkiksi laitettua lattiakaivon päälle näitä pisoaarikiviä, joiden pistävä haju täytti koko pikkusen kopin (en tiedä oisko rehellinen viemärin hajukin ollu parempi vaihtoehto). Kämpän lattia oli vuorattu jollakin paperin tapasella, joka oli rikki useasta kohtaa ja niin tahmainen, että jalat jäivät siihen koko ajan kiinni. Kaiken lisäksi kämppään kantautuva meteli oli niin uskomaton, et oli täysin mahoton saada nukutuksi kunnolla. Ensinnäkin Rajawali sijaitsi vilkkaimman tien varrella ja sillä ajettiin rallia lähes ympäri vuorokauden. Rajawalin vieressä oli paikan ainut myöhään auki oleva karaokekuppila, josta laulu raikasi klo 2 asti yöllä. Kun sitten viimein karaoke loppui ja ralli rauhoittui, alkoivat moskeijat pauhaamaan aamun ensimmäistä rukoushetken käynnistyessä. Missään en ole aiemmin törmännyt näin taukoamattomaan moskeijoiden hälinään. Yleensä näitä rukoushetkiä kajahtaa ilmoille muutamia kertoja päivässä, mutta tuolla Bukittinggissa moskeijoista tuli ihan useita tunteja kestäviä saarnoja.

Maanantaina vaihdoimme siis asumusta puolet kalliimpaa Orchid-hotelliin. Kirjautuessamme hotelliin sisään, tuli hotellissa pistettään pitävä retkiopas heti luoksemme myymään vaellusta. Olimme jo aiemmin jutelleet kyseisen oppaan kanssa, että Merapi-tulivuorelle kapuaminen kiinnostaisi kovasti. Olimme kuitenkin jo kuopanneet idean varusteiden puutteessa. Opas kuitenkin keksi heti ratkaisin pulmaamme ja sanoi lainaavansa meille varusteet eli paksut takit ja housut.  Hän sanoi, että saisimme alennusta, jos lähtisimme jo samana iltana retkelle, sillä retken oli jo varannut toinenkin pariskunta ja meitä olisi nyt 4 retkeläistä. Löimme siis retkirahat tiskiin (200 000/hlö = 18 €) ja asia oli sillä sovittu. Vietimme maanantain voimia kerätessä = nukkuen ja syöden.

Retkelle lähdettiin klo 22. Ensiksi meidät ajettiin autolla tulivuoren juurelle ja siitä se sitten käynnistyi. Vähän matkan päässä aloituspaikasta oli puinen hökkeli, jonne oppaan oli mentävä suorittamaan kapuamismaksu. Opas sano, että turistit tulevat kalliiksi, sillä heiltä maksu on 20 000 rupiaa (1,80 €) ja paikallisilta ainoastaan 5000 rupiaa (0,45 €).

Valmiina koitokseen

Kapuaminen oli kyllä melkoisen rankkaa puuhaa! Kunnon vaelluskengät olis ollu mukavat, sillä maasto oli hieman mutaista ja näin ollen jalat lipsuivat tuon tuosta. Kavutessa tuli aivan hirvittävä hiki, mutta kun vähänki pysähdyttiin taukoa pitämään, alko paleltamaan. Jatkuvasti sai siis olla repimässä vaatteita edes takas.  Kapuaminen kesti yhteensä 6 h, mutta me pidettiin kyllä tosi paljon taukoja. Välillä kavuttiin vain 15 min ja sen päälle pidettiin 10 min tauko. Taisi olla siinä 4 aikaan aamuyöstä ku pysähdyimme pitämään ruokataukoa ja opas väsäsi meille nuudelisoppaa. Voi veljet ku soppa maistu hyvälle ja lämmitti niin kovin mukavasti.

Opas valmistaa kynttiläillallista

Mitä ylemmäs päästiin, alko kasvusto luonnollisesti vähenemään ja kylmyys tuntumaan, kun ei ollut enää kunnolla tuulensuojaa. Päästyämme ylös vuorelle, oli näky ihan uskomaton. Ylhäällä näytti aivan samalta kuin kuun pinnalta otetuissa kuvissa.
Huipulla huipputyylikkäänä (ihan hamsterin näkönen)

Rikin katku oli aivan uskomattoman voimakas ja se poltteli nenää sekä maistui suussa. Merapi on siis vielä aktiivinen tulivuori, mutta muistaakseni viimeisin kunnon purkaus on ollu 80-luvulla. Normaalisti vuori kuulemma savuaa noin 6 kertaa kuukauden aikana, mutta vuoden 2004 tsunamin aiheuttaneen maanjäristyksen jälkeen vuori savutti tunnin välein. Tästä voi vaan kuvitella miten massiivinen maanjäristys oli, sillä sen keskus taisi olla noin 2000 km päässä tästä Merapista.

Iso kraateri
Kuukävelyä (Antti & opas)

Meillä kävi tulivuorivierailun suhteen vähän huono tuuri, sillä aamu oli niin pilvinen, että emme nähneet auringonnousua.  Kun olimme tarpeeksi saaneet ihmetellä tulivuorta, aloitimme laskeutumisen alas. Alastulo tuntuikin melkeen pahemmalta ku ylös kapuaminen ja olihan toki jalatki jo tässä vaiheessa aika kaput. Oli aivan mahtava kuunnella alas tullessa heräilevien gibbon-apinoiden käkätystä. Valitettavasti en onnistunu yhtään apinaa näkemään, vaikka siellä täällä puun oksat heilahtelivat. Olimme alhaalla noin 3,5 tunnissa. Kyllä täytyy sanoa, että koko porukka oli aikalailla kaikkensa antaneen näkösiä, ku päästiin vihdoin hotellille. Kunnon tirsat siinä tulikin sitten otettua.

Keskiviikkona tehtiin sitten pitempi kävelylenkki, jotta jumiutuneet reidet ois vähä vetristyny, mut eipä paljoo tuntunu jeesaavan. Kävimme iltapäivällä Panorama Parkissa (sisäänpääsy 2000 rupiaa), josta oli hienot näkymät kanjonille. Kävimme myös Japanilaisissa tunneleissa, jotka oli rakennettu toisen maailmansodan aikana (vuonna 1942) japanilaisten miehittaessa kaupunkia. Tunnelit olivat ihan uskomattoman pitkät, eli jos en ihan väärin muista niin pituus oli 1,5 km. Illalla kävimme, niin kuin jokaisena muunakin iltana, pelailemassa koripallopeliä paikallisen ostarin pelihallissa. Tämä pelihalli oli ihan mahtava, sillä pelistä saatuja pisteitä vastaan pelikoneet tulostivat lippuja, joilla sai lunastaa erilasia palkintoja. Palkintoja oli laidasta laitaan, kuten kattiloita, koulutarvikeita, pienkodinkoneita, koruja ja tietenki karkkia! Lähdimme jälleen mukanamme iso pussillinen karkkia ja sainpa lipuilla vielä 2 käsikoruakin.
Kanjoni
Siellä se Merapi häämöttää

Torstaina matka jatkui jälleen ja tällä kertaa se suuntautui reilun 30 km päässä olevalle Lake Maninjaulle!

7 kommenttia:

  1. Moi muru!!

    Ehdinkin jo odotella juttuasi!!

    Varmasti mahtava reissu tuo tulivuorelle kiipeäminen,meiltä olis jäänyt väliin!

    Pisoaarikivistä tuli mieleen Koh Sametin ravintolan vessa,muistatko??

    Kivaa viikonloppua kumpaisellekin!!
    Rakkain terveisin,halein ja suukoin,Päivi.

    VastaaPoista
  2. Paivi: Juu pikkasen on nakojaan taa meikalaisen kirjotustahti hidastunu eli laiskottelu on vieny mennessaan :) Oli kieltamatta tosi rankka tommonen 12 h trekkaus! Ei ihan heti uudestaan kykenis lahtemaan.

    Vahan kylla muistutti tuo meidan kampsan haju sita Sametin vessaa, joten voit vaan kuvitella miten mukava tuolla oli nukkua.

    VastaaPoista
  3. hei jenni ja antti
    olipa mielenkiintoinen matka tulivuorelle ja tosi hieno juna.
    Olipa hyvä etten ollut minä siellä hajuisessa
    majapaikassa olisin varmaan pyörtynyt.
    Ei muuta kuin kivaa jatkoa ter äiti

    VastaaPoista
  4. Aiti: Joo sa et ois takuulla pystyny olemaan siella pisun hajussa minuuttiakaan! Matka tulivuorelle oli kylla niin hieno. Tosta retkesta ois iskakin kylla tykanny!

    VastaaPoista
  5. ..tuuli tuule sinne missä muruseni on.. :) Hyvää syntymäpäivää Jennilleni <3

    -konna-

    VastaaPoista
  6. Rakkaalle murulle onnellista syntymäpäivää!!!

    Voisin soittaa sulle tuota Jenni Vartiaisen muruseni levyä,jos olisit täällä!!!

    Halein ja suukoin,Päivi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos synttärionnitteluista! Tulipas oikeen itku silmään ku aloin miettimään noita laulun sanoja!

    VastaaPoista