AlternaTickers - Cool, free Web tickers

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen kouluviikko

Sieltä se maanantai sitten tuli ja mun ensimmäinen koulupäivä. Vähäsen oli pienellä koululaisella perhosia vatsassa kun aamulla piti koulua kohden lähteä :)

Siitä se koulutie sitten alkaa
Lähdin vähän turhankin aikasin kouluun, kun halusin ottaa varman päälle. Siinä matkalla oli sitten hyvin aikaa kuvailla aamuista Victory monumentia ja käydä vetäsemässä kiivismoothie koulun vieressä olevassa somassa pienessä kahvilassa.

Victory monument aamulla

Heti piti fiilistellä, kun pääsin sisälle Chamlong-Harinasuta -rakennukseen ja 4. kerrokseen, jonne koulutiensä aloittavien tuli ensimmäisenä päivänä kokoontua.

Tästä sisään
Mua ennen oli koululle jo saapunut yksi jännittyneen olonen tyttö ja kävikin ilmi, että hän oli toinen meistä kahdesta ulkomaalaisesta. Tämä ihana tyttö, jonka lempinimi on Van, on kotoisin Laosista ja hän on alkuperäiseltä koulutukseltaan lääkäri. Meidän jutut menivät heti yksiin ja jo ekana päivänä meistä tuli todellinen parivaljakko :)

Näillä sohvilla odottelimme Vanin kanssa  muiden saapumista
Luentosali
Päivä alkoi orientaatiolla
Orientaation jälkeen oli luvassa kakkukahvit ja sain napattua itselleni viimisen palan suklaatorttua :)

Päivän ensimmäiset kakkukahvit
Kakkukahvien jälkeen meitä kierrätettiin kampuksella ja näytettiin koulun kirjasto. Kampusalueella on oma 7-Eleven ja pienet markkinatkin. Koulun alueella on näin ensinäkemältä ainakin kaksi ruokalaa, josta saa kahden ruokalajin annoksen 25 bahtilla eli 50 sentillä. Aion todellakin syödä koululla lounaan joka päivä :) Kierroksen jälkeen alkoi lukuvuoden avajaiset, joissa jokaisen uuden opiskelijan tuli kertoa hieman itsestään.

Vastaanotto oli lämmin, sillä olipa jostain kaivettu tuttu siniristilippukin

Sain valtavat aplodit yleisöltä, kun osasin esitellä itseni ja kertoa mistä maasta olen kotoisin thaiksi. Ei siis mennyt hukkaan Helsingissä käymäni thaikielen alkeiskurssi.

Ilmeestä päätellen olen juuri saanut ne mojovat aplodit
Tilaisuuden jälkeen nautittiin vielä päivän toiset kakkukahvit ja niin siitä ekasta koulupäivästä oli sitten selvitty kunnialla.

Maanantai-illan ruuhkaa
Torstai iltapäivään asti meitä kierrätettiin tutustumassa koulun eri laitoksilla, jotta osaisimme sitten valita erikoistumissuuntamme tokaa lukukautta varten. Laitokset ilmeisesti saavat rahaa jokaisesta opiskelijasta, sillä niin kovaa markkinointi tosiaan oli. Välillä oikein ahdistelivat kysymällä, että joko olemme tehneet valintamme ja miksi meidän tulisi valita juuri heidät. Olen omasta valinnastani jo melko varma ja esittelyjen jälkeen löysin professorin, jonka siipiin ehdottomasti halusin. Tietenkin tämä proffa sanoi heti esittelynsä alussa, että hänen ryhmänsä on täysi. Esittelytilaisuuden loputtua menin sanomaan proffalle, että olen tosi surullinen siitä, ettei hänen porukkaansa enään mahdu, sillä juuri hänen ryhmänsä olisi kiinnostanut minua älyttömästi. Heti seuraavana päivänä kyseisen laitoksen johtaja tuli sanomaan mulle, että he ehdottomasti järjestävät minulle paikan ryhmään, jos siihen haluan tulla :) Jihuu, kannatti mennä surkuttelemaan! 

Kierros siis jatkui vielä torstaiaamunakin ja patologian laitoksella sain kaikkein hämmentävintä huomiota. Yksi laitoksen naisproffista halusi kuvauttaa mut kanssaan, jotta voisi näyttää, että siellä on vieraillut hänen labrassaan eurooppalainen :) Lisäksi hän piti mulle kunnon yksityisesittelyn ja kertoi, kuinka heille oli tulossa kyllä monia ihan uusia laitteistoja, kuten aivan uusi elektronimikroskooppi digikameralla :)

Torstai-iltapäivällä alkoi sitten se ihan oikea koulu ja siellä sitä sitten istuttiin kotoisasti luennolla muistiinpanoja tehden. Ekalla kurssilla kerrataan molekyylibiologian ja genetiikan perusteita. Kovin tuntui kertaus olevan tarpeen, sillä niin ne asiat vaan ajan kanssa unohtuvat.

Koulun vaatimustaso vaikuttaisi olevan melko kova, sillä keskiarvon tulee olla vähintää 3 (paras on nelonen ja on myös puolikkaat) ja peruskursseista tulee saada vähintään kolmonen, jotta koulusta on edes mahdollista valmistua. Päivät tulevat olemaan paljon pidempiä ja opiskelu siis paljon tiiviimpää kun mihin oon Helsingissä tottunut. Oppilaat on Thaimaan parhaista yliopistoista ja pääsykoe oli kuulemma todella hankala. Tenttejä on noin parin viikon välein, joten helpolla ne ei tule meitä päästämään. Ei siis tarvi paljoo pohtia, mitä vapaa-ajallaan tulee tekemään :)

HAHAA, tutun firman kamoja :)

3 kommenttia:

  1. Suomen lippu ensimmäisenä päivänäsi yliopistolla oli kyllä aika mahtava juttu.Siellähän oli iso ja pieni lippu.

    Opiskelu kuulostaa rankalta,mutta kyllä sinä pärjäät,olet niin hyvä!!!!

    Rakkain terveisin Päivi.

    VastaaPoista
  2. Juu oli aika kiva ajatus ollu laittaa kaikkia kansallisuuksia varten liput :) Täällä ollaan niin vieraanvaraisia.

    Onneks koulu on aina ollu mun juttu ja kurssit niin mielenkiintoisia, että hyvin jaksaa päntätä :)

    VastaaPoista
  3. Hi
    I would like to send you a press release about a new interesting tourist thing in Helsinki.
    Which mail address should I use to get the attention of the person in charge of your content?

    Best regards,

    Marianne Kallio
    Marianne.kallio@hotmail.fi

    www.bulevardinviestinta.fi

    VastaaPoista