AlternaTickers - Cool, free Web tickers

lauantai 26. helmikuuta 2011

Lake Maninjau

Morjensta taas toverit ja oikein mukavaa lauantaipäivää!

Ajattelin tässä Antin päiväunien aikana kaivaa koneen esiin ja päivitellä vähän kuulumisia. Seuraava kohteemme oli siis tuo Lake Maninjau, jonne matkasimme torstaina 17.2. Lake Maninjaulle lasketeltiin tietä pitkin, jossa on 44 tiukkaa kurvia. Kaikki kurvit on merkattu numerokylteillä, joten matkan edistymistä voi mukavasti seurata (eli odottaa milloin matka jo vihdoin loppuu). Vietimme siis lopulta 5 yötä tuolla Lake Maninjaulla ja päivät hurahtivat nopsasti vain laiskotellessa.

Päästyämme perille, aloitimme taas tuon iänikuisen majapaikan etsinnän. Siinä taas aikamme pyörittyämme, ajoi pelastava enkeli paikalle mopolla ja mainosti meille Muaro Beach bungaloweja. Tuosta tulikin meille sitten tukikohta noiksi viideksi päiväksi. Saimme oikein hyvän mökkerön ihan tosta järven rannalta ja tuossa tönön kuistilla kelpasikin katsella hienoja maisemia. Meillä toimi kuistilla myös jonkinlainen guest house, sillä siinä oli jatkuvasti erinäköstä hurttaa ja kattia loikoilemassa. Viereisessä puussa istuskeli aina iltsella porukka apinoita, joten välillä meno oli kuin eläintarhassa.

Näkymä kuistilta

Lake Maninjaun kylällä meno oli tosi rauhallista. Kylällä oli vain pari ruokapaikkaa ja mekin söimme yleensä tossa majapaikan ravintolassa, sillä siinä oli hyvä ja halpa ruoka. Jokaisella mökillä oli oma kirjanen, johon syömiset ja juomiset merkattiin ja maksettiin kaikki sitten ku kirjauduttiin ulos. Tuo meidän majapaikan rafla oli kyllä monen palvelun paikka, sillä yhtenäkin iltana siellä ois saanu teetettyä itelleen tatuoinnin. Siellä oli heppu ravintolan lattialla mustepullon ja kotikutosen koneen kanssa hakkaamassa jollekin tatuoinia, ku satuttiin paikalle. Vähän päästä meidän luo tuli hollantilainen eläkkeellä oleva ukko, joka hänkin oli juuri hankkinut itselleen ensimmäisen tatuointinsa tuossa ravintolan lattialla. Huh mitä porukkaa! Hollantilainen ukko sanoi ettei malttais millään odottaa, et näkee lastensa ilmeet ku hän paljastaa heille tatuointinsa. Ukko sanoi, että hän on aina kieltänyt lapsiansa ottamasta tatuointeja ja nyt meni sitte ite ottamaan.

Muaro Bungalowilta sai lainattua kanootin ja sillä oli oikein mukava meloa pitkin järveä. Lake Maninjaulla on useasti ongelmia veden laadun suhteen ja vesi on usein uimakelvotonta. Veden huonoon laatuun ovat syypäänä lukuisat kalankasvatuslaitokset. Järven pohjassa on aktiivinen vuori, joka lyhyin väliajoin päästää ulos rikkiä, joka tappaa kaikki järven kalat. Viimeksi rikki oli tappanut kalat 3 kk sitten ja tuon jälkeen järveä oli kuulemma putsattu ja nyt vesi oli paikallisten mukaan uimakelpoista. Ite en käyny uimassa, mutta Antti kylläkin pulikoi useampaan otteeseen.

Melomassa
Kalanviljelyä

Sunnuntaina päätimme vihdoin vuokrata mopon ja hurauttaa järven ympäri. Matka järven ympäri on reilut 70 km ja sen ajo noin 3 tunnissa. Matkantekoa hidasti himan huonokuntoinen tieosuus toisella puolella järveä. Reissun jälkeen mä painelin nukkumaan ja Antti lähti vielä katsastamaan reilun km päässä olevan vesiputouksen. Antti oli kävässyt myös kuumilla lähteillä, jotka osottautu pelkäksi uima-altaaksi. Mulla oli jälleen pieniä teknisiä ongelmia tän elimistön kanssa, ku ruumiinlämpö pyrki kohoilemaan ja vatsa toimi liianki hyvin, joten sen takia meni vähän plörinäks toi Maninjaun reissu. No tulipahan nähtyä jälleen mielenkiintoinen lääkärin vastaanotto :) 

Antti kävi vesiputouksella
Olimme jo muutamaa viikkoa aikasemmin varanneet netistä lennot KL:sta Hanoihin, ku löyty hyvät promohintaset lennot ja tiistaina oli aloitettava matka kohti Kuala Lumpuria. Ostimme Maninjaulta minibussi-lautta -yhdistelmämatkan noin 400 000 rupialla/hlö (35 €). Aluksi matkasimme takasin Bukittinggiin paikallisbussilla (13 000/hlö = 1,20 €), joka hajos kertaalleen matkan aikana ja siksi matkassa meni pari tuntia. Bussi ajoi tietenkin bussiterminaaliin ja jouduimme sieltä ottamaan vielä kyydiin Turret Cafehen, josta minibussi tulisi meitä noutamaan klo 8 illalla. Jouduimme kuluttamaan aikaa Turretissa vielä 3 tuntia ennen ku kello tuli 8 ja olimme melkosen puhki jo valmiiksi. Mun onneks minibussi ei tullut ihan täyteen, vaan yksi paikka jäi vapaaksi ja mä sain hieman huonovointisena lepuuttaa kahella paikalla. Uskomatonta kyllä mä sain jonkun verran nukutuksi, vaikka tiet olivat sitä perus Sumatran tasoa.

Pääsimme klo 8 keskiviikkoaamuna, 12 h bussimatkan jälkeen, perille tuonne Dumain ihanaan satamakaupunkiin. Odottaessamme superväsyneinä lautan lähtöä laivayrityksen toimistolla, jouduimme riivaajien kynsiin (Dumai on nähtävästi kaikenlaisten riivaajien paratiisi). Ensiksi kimpussamme oli vanha ukko, joka jatkuvasti tökki Anttia käteen ja pölis jotain indonesiaksi, eikä millään tahtonut lopettaa häirintää, vaikka joku paikallinenki sanoi ukolle että me emme ymmärrä ukon puheita. Seuraavaksi kehiin asteli toinen miekkonen, joka sanoi olevansa englannin kielen opettaja ja tarvitsevansa puheharjoitusta. Mies sanoi, että hänen ystäväsä soittaa aina välittömästi jos näkee, että toimistolle tulee ulkomaalaisia. Uskomatonta! Mies sanoi, että eräs hänen ystävänsäkin haluaisi varmasti jutella kanssamme hetkisen puhelimessa, mutta ystävä ei valitettavasti vastannut nyt puhelimeen. Vihdoin kello tuli 10 ja meidät vietiin bussilla terminaaliin odottamaan klo 11 lähtevää laivaa ja pääsimme eroon riivaajista. Vähän vaille 12 pääsimme lähtemään kohti Melakaa ja tällä kertaa matka oli oikein miellyttävä (matka kesti vähän vajaa 3 h).

Tuntui aivan hullulta olla taas Melakassa, sillä en aatellu että enää päätysimme sinne. Laivaterminaali oli aivan Travellers Planet -hostellin vieressä, jossa viimeksi asustelimme. Pelkäsin, että hostelli olisi täynnä, mutta onneks vielä yksi huone oli vapaana. Paikasta oli siis tullut nyt tosi suosittu (paikkahan oli avattu vasta viime vuoden lopussa). Melakasta tykkäsimme kyllä niin kovasti, että oli mukava olla taas siellä. Tällä kertaa kaupungissa oli paljon vilkkaampaa kuin viimeksi, sillä silloin ihmiset taisivat pitää lomiaan kun kiinalainen uusivuosi oli aivan ovella. Tällä kertaa ehdimme käymään myös laivamuseossa, ku meitä jäi viimeks niin harmittamaan ettei sinne ehditty.


Laivamuseo

Yhdentoista aikaan torstai-iltana hurautimme taksilla Melaka Sentralin bussiasemalle odottamaan klo 00.15 lähtevää lentokenttäbussia (taksi 20 ringittiä = 5 €, bussi 22 ringittiä =5,50 €). Pääsimme vaille 2 Kuala Lumpurin LCCT-kentälle, josta Air Asian koneet lähtevät. Meidän lento oli siis harvinaisen mukavaan aikaan, eli 6.25 aamulla. Huomasin ilokseni, että lento tuntui melkeinpä miellyttävältä ja käynti Sumatralla oli näköjään tuonut helpotusta lentopelkooni. Muutama karmiva bussimatka Trans-Sumatran Highwaylla ja lauttamatka hirveässä aallokossa pikkuruisella sillipurkilla, saavat lentämisen tuntumaan suorastaan ihanalta. Suosittelen siis lämpimästi matkailua Sumatralla kaikille lentämistä inhoaville!

Aikomuksenamme on siis viettää ainakin 3 viikkoa täällä Vietnamissa, joten meidän piti hakea viisumit (ilman viisumia maassa saa siis oleskella 2 viikoa). Anoimme viisumeita etukäteen netin kautta ja pari päivää anomuksen jätön jälkeen sähköpostiin tuli hyväksymiskirje. Saapuessamme Hanoin lentokentälle, astelimme siis suoraan Visa On Arrival -luukulle. Tuolla meidän piti täyttää vielä yksi kaavake, luovuttaa 1 passikuva ja maksaa 25 jenkkidollaria/nenä, jonka jälkeen saimme viisumit käteemme. Tosi kätevä systeemi! Jouduin toki silloin anomisvaiheessa maksamaan kahdesta hakemuksesta jotain alle 30 €, joten ihan ilmaista toi hupi ei tosiaan ole.

Lentokentältä lähti heti ulko-ovien edestä minibussi tänne Hoan Kiem -järven suuntaan, jossa majoitumme (kyyti 60 000 dongia = vähän yli 2 €). Olimme katsoneet onneksi valmiiksi The World Hotel nimisen yöpymispaikan, joten se helpotti vähän väsyneitä matkaajia (hinta 12 dollaria/yö).

10 kommenttia:

  1. Ihanaa muru,että olet kunnossa ja selvisitte Vietnamiin!!
    Lento kotiin voi olla lentopelkoselle jo luksusta??!!

    Rakkain terveisin,halein ja suukoin Päivi-anoppi.

    VastaaPoista
  2. Ridiculous story there. What occurred after? Take care!


    My web site tiauetxfsxbx.bravesites.com

    VastaaPoista
  3. My sρоuѕe and Ι stumbled oveг hеre frоm a different wеbsite and
    thought Ι might check things out. I like ωhаt ӏ see so i am juѕt followіng you.
    Look forwaгd to looκing into youг ωеb pаge foг a ѕecond tіme.


    Vіsit my web blοg nosejοb :: http://eduashkodren.altervista.org/members/shaunakra/activity/221/ ::

    VastaaPoista
  4. Hi there juѕt wanted to give уou a quick heads uρ.
    The text in your content seem to be running off the ѕcгeen in
    ӏnternet exploreг. I'm not sure if this is a formatting issue or something to do with internet browser compatibility but I figured I'd
    pοst to let you know. Τhe design and style look great though!
    Hope уοu get thе issue fiхed
    soοn. Μany thanks

    Feеl freе tο visit my
    sіte ... rhinoplasty

    VastaaPoista
  5. Have you ever considered publishing an ebook or guest authoring on other sites?

    I have a blog based on the same ideas you discuss and would really like to have you share some stories/information.
    I know my subscribers would value your work.
    If you're even remotely interested, feel free to send me an e mail.

    Feel free to surf to my site: jackpot 6000 slots

    VastaaPoista
  6. After exploring a few of the articles on your web page, I seriously like your way of blogging.
    I added it to my bookmark webpage list and will be
    checking back in the near future. Please visit my web site as well and tell me what you think.


    Also visit my web blog - Jackpot 6000

    VastaaPoista
  7. Awesome things here. I'm very satisfied to look your post. Thank you so much and I'm having
    a look forward to touch you. Will you kindly drop me a e-mail?



    Feel free to visit my web page; Jackpot 6000 free *sunuface.com*

    VastaaPoista
  8. I'm not sure exactly why but this blog is loading incredibly slow for me. Is anyone else having this problem or is it a issue on my end? I'll check back later
    on and see if the problem still exists.

    my page jackpot 6000 gratis slot

    VastaaPoista
  9. Fine wаy of explainіng, and fastіdious article tο tаke infοгmation concerning
    my presentаtion ѕubject matter, which i am going tο present in aсаdemy.



    Feel frеe to visіt my homepаge: rhinoplasty surgery

    VastaaPoista
  10. Excellent blog right here! Also your site loads up
    fast! What web host are you the use of?
    Can I get your affiliate hyperlink on your host? I
    desire my website loaded up as fast as yours lol

    Look into my weblog - Jackpot 6000

    VastaaPoista