AlternaTickers - Cool, free Web tickers

torstai 31. toukokuuta 2012

Viikonlopun rientoja

Antilla meni eka duuniviikko tosi mukavasti ja siitä kiitoksena Antti sai pomolta jo torstaina ison pullon SangSomia ja lisää lahjuksia oli luvassa vielä perjantainakin. Myös minä pääsin nauttimaan tästä Antin hyvästä alotuksesta ja duunipaikka tarjosi meille perjantai-iltana ruokaa ja juomaa. Syötiin Victory monumentin lähellä olevassa seisovassa pöydässä, jossa ruoka grillattiin itse pöydissä. Valikoimat olivat huimat, joten jäi vielä paljon maisteltavaa seuraavaan kertaankin. Oli mulla kyllä nälkäkin kasvanut hyviin mittoihin, sillä sain odotella Anttia ja sen työkaveria Victory monumentin asemalla kokonaisen tunnin. Tämä kertoo jotain Bangkokin ruuhkista! Laskeskelin, että pojilla menee kävelyyn asemalle + ilmajunamatkaan noin 20 minuuttia, mutta olivat tehneet pelivedon ja ottaneet taksin, mikä ei ehkä ollut järkevin ratkaisu Bangkokissa perjantai-iltana. No hyvän ruuan ja kahden oluttornin jälkeen ei kukaan enää odotteluja muistanut :)

Ruokailun jälkeen siirryttiin kaljottelemaan baarikadulle, jonka nimeä en kyllä muista ja sijaintikin jäi hurjan VIP tuktuk-kyydin takia epäselväksi. Antin työkaverilla on siis luottokuski, jolla oli tätä työkaveria varten muistitikullinen tyypin lempimusaa (tällä VIP-kyydillä on kuulemma joskus huristeltu Pattayalle asti). Paikalliset repeili ihan hulluna, kun tultiin Frederikin Tsingis Khanin saattelemana kapakkaan. Eli kunnon junttimeininki päällä :)

Baarikatu
Vauhdikas kyyti
Ilta meni vähän myöhäseksi, joten niin meni myös herääminen lauantaina. Kun oltiin saatu ittemme vihdoin ylös, lähdimme käpöttelemään Chatuchakin markkinoille, jonne on juuri sellanen sopiva kävelymatka. Noiden markkinoiden on siis sanottu olevan maailman suurimmat viikonloppumarkkinat. Markkinoilta tarttu mukaan mangopuusta tehty maljakko ja siihen vihreät oksat ja tää systeemi pääty koristamaan meidän tv-tasoa.

Chatuchakista raahattu hässäkkä
Sunnuntaiaamupäivä vietettiin laiskotellen tossa meidän altaalla.

Altaalla on aina tilaa
Auringon palvontaa
Iltapäivällä lähdettiin kävelemään Lumpini-puistoon ja siinähän se viikonloppu taas jo menikin.

Sunnuntaikävelyllä

2 kommenttia:

  1. Teitin muutto kuulostaa todella lähteneen onnistuneesti käyntiin! Ihanan näköistä asuinympäristöä teillä! Toivottelen teille mukavaa viikonloppua Frederikin Tsingis Khanin tahdissa ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tepsukka :) Kyllä tässä ympäristössä viihtyy hyvin eli tervetuloa vaan ku siellä kylmenee ja pimenee :) Mukavaa tulevaa viikkoa sinne päin muailmaa!

    VastaaPoista