tiistai 22. maaliskuuta 2011

HCMC

Viimeinen open tour -lippumme oli välille Mui Ne - Saigon ja tämä lippu käytettiin keskiviikkona 16.3. Tämä väli kesti viitisen tuntia ja ilman Saigonin ruuhkia tuosta ois varmasti selvitty 3 tunnissa. Tuo Saigonin liikenne oli juuri hullun myllyä kuin olin ihmisiltä kuullutkin. Kaupungissa on siis 4 miljoonaa mopoa, joten tuosta määrästä voi pikkasen saada osviittaa liikenteestä, vaikka ei sitä mielestäni voi käsittää ennen ku näkee touhun omin silmin.

Kuva ei riitä kertomaan
Bussi jätti meidät tuonne reppumatkaajien ghettoon eli Pham Ngu Lao -kadulle. Löysimme 15 dollaria tosi hyvän huoneen Kim`s place nimisestä hostellista. Huoneessa oli erikoisuutena jopa oma tietokone ja sämpyläaamiainenkin kuului hintaan. Huone olikin niin hyvä ja tilava, että henkilökunta meinaski pistää meidät vaihtamaan huonetta heti seuraavana päivänä, ku joku isompi porukka oli tulossa. Tarjosivat meille tuon huoneen tilalle 12 dollarilla pienempää kämästä ikkunatonta huonetta, jonka hintaan ei kuulunut aamupalaa. Hotellin työntekijä sanoi, että jos olemme mukavia ihmisiä, niin suostumme vaihtamaan huonetta. Diili oli sen verran huono, että emme suostuneet olemaan mukavia ihmisiä ja siitä tuo likka sitten vähän nokkaantui meille.

Tein heti ekana päivänä mielestäni parhaan ostokseni ikinä. Kävin huvikseen kysymässä silmälasikaupasta, millä hinnalla ne mulle väsäisivät rillit. Tein kaupat välittömästi, ku myyjä ilmoitti lasien irtoavan 30 eurolla. Mulla oli resepti syksyltä, joten näkökin tarkastettiin vaan pikasesti ja samana oli onneks pysyny. Myyjä sanoi, että lasit olisivat valmiit parin tunnin päästä ja joku niitä alkoikin siinä heti hiomaan. Uskomattoman tehokasta toimintaa! Pikkasen jännitti millaset laseista tulisi, mutta hyvin niillä tuntu näkevän :) Mieli ois tehny ostaa useammat ku oli niin halvat, mut eipä viittiny ku näkö kuitenki huononee.

Keskiviikko otettiin rennosti, mutta torstaina oli taas käytävä nähtävyyksien kimppuun. Torstaiaamuna huristelimme mopotaksien kyydissä Yhdistymisen palatsille. Oikea taksi olis tietenki ollu viisaampi valinta, mut ku kerran meitä oli jo huijattu Nha Trangissa, niin eipä enää huvittanu noitten huijareiden kyytiin hypätä. Nha Trangissa meille siis sattu sellanen taksi, jonka mittari kävi ku vimmattu ja pakko oli sitten kiltisti vaan maksaa matka ku kielitaidoton kuski vaan osotteli mittarissa olevaa summaa (mitätön matka 160 000 dongia = reilu 5 €).  Alkuperäinen palatsi rakennettiin jo 1868 ranskalaisten toimesta ja silloin sitä kutsuttiin Norodomin palatsiksi. Vuonna 1954 ranskalaiset luovuttivat palatsin Saigonin viranomaisille ja pääministeri Ngo Dinh Diem päätti muuttaa palatsin nimen Itsenäisyyden palatsiksi ja palatsi toimikin useamman vuoden pääministerin perheen asuntona. Pommit tuhosivat palatsin länsisiiven 1962, eikä palatsia ollut mahdollista korjata, joten vanhan palatsin paikalle rakennettiin uusi. Vuonna 1975 palatsin aidan läpi vyöryi Pohjois-Vietnamin armeijan panssarivaunu ja tähän päättyi Vietnamin sota. Nykyään palatsissa järjestetään erilaisia kokouksia ja konferensseja. Ehdimme juuri kiertää hyvin palatsin ennen ku se sulkeutui  klo 11-13 väliseksi ajaksi.

Yhdistymisen palatsi
Palatsin sisältä

Kävimme palatsin jälkeen katsomassa millainen on Jade Emperor Pagoda. Pagodan pihalla myytiin aivan pikkuruisia kilpikonnia ja kaloja, joiden vapauttamisen pagodan altaisiin uskottiin tuottavan onnea. Altaat olivatkin melkosen täynnä näitä otuksia. Yhdessä altaassa oli aivan älytön määrä punakilpikonnia ja sieltä työntekijä sitten kalasteli haavilla pois menehtyneet kilpparit. Pagodassa oli jotenkin erityisen jännä tunnelma.

Jade Emperor Pagoda
Pagoda käsitti kaksi kerrosta ja se oli tosi hämärä ja täynnä suitsukkeiden savua. Pagodan patsaat olivat kookkaita ja hienoja, aivan erilaisia mitä on tottunu näkemään.  Näin tuolla pagodassa sellaisia riittejä, joita en ole missään muualla nähnyt. Pagodassa oli esimerkiksi kaksi heppapatsasta, joihin ihmiset hieroivat käsiään ja hierottuaan näitä patsaita he hankasivat käsiään itseensä. Ois ollu hauska tietää mitä tämän riitin oli tarkoitus ihmisille tuoda. Yhdeesä nurkassa oli patsas, joka piteli kädessään viuhkaa. Näin yhdenkin miehen ottavan viuhkan käteensä ja löyhytelleen patsasta pitkän aikaa ja samalla juttelevan patsaalle ummet ja lammet.

Pagodassa oli kovin hämärää
Pagodassa vierailun jälkeen oli sotamuseo sopivasti auennut ja suuntsimme seuraavaksi sinne (kiinni 12.00-13.30). Museon alakerrassa oli sodan aikaisia propagandajulisteita ja löytyihän sieltä juliste Suomestakin.
USA pois Indokiinasta
Mielenosoitus Helsingissä 1970

Museossa oli kyllä rankkaa katottavaa ja erityisen kauheaa katsottavaa oli agent orange -kemikaalin aiheuttamat vammat. Agent orangen käyttö näkyy vielä tänäkin päivänä, sillä sodan aikana myrkylle   altistuneille syntyy kehitysvammaisia lapsia vielä nykyäänkin. Häijyä on tuo sodankäynti tosissaan ollut.

Päätimme museon jälkeen mennä hetkeksi istuskelemaan läheiseen puistoon ja silloin tuli taas todistetuksi miten pieni tämä maailma on. Olimme tavanneet mahtavan suomalaisen pariskunnan Nha Trangin Vinpearlin vesipuistossa ja eikö tuo pariskunta ilmestynyt samaan puistoon. Pariskunta kävi istumaan penkille vähän matkan päähän meistä ja hetken heitä kuikuiltuani varmistuin, että kyseessä oli tosiaan samat tyypit. Hyökkäsimme sitten heitä morjenstamaan ja oli yllätys heillekin melkoinen. Ajatella, että monen miljonan ihmisen asuttamassa kaupungissa voi tärmätä johonkin tuttuun. Kaiken lisäksi tuo ei ollut todellakaan kylän ainut puisto ja ei myökään mikään pieni puisto. Pariskunnan nainen kuitenkin sanoi, että hänellä oli ollut tunne että jossain me vielä törmäämme, viimeistään Jumbossa jos ei muualla. Siinä jutellessa kävi ilmi, että kaikki haluaisivat nähdä Cu Chin tunnelit. Pariskunnan mies sanoikin hauskasti, että pitäiskö meidän ihan vaan rehellisesti varata retki yhdessä, ku kuitenki kolautamme päät yhteen tuolla tunneleissa. Lähdimme siltä seisomalta varaamaan seuraavaksi päiväksi tunneliretken (5 $/hlö + sisäänpääsy 80 000 dongia).

Kyllä tuntu hurjalta ajatukselta, että tunneleita rakennettiin maan alle 250 km edestä. Tunneliverkosto johti aina Kambodzan rajalle saakka. Turistit saivat vierailla yhdessä tunnelipätkässä, jota oli jouduttu suurentamaan kookkaita turreja varten. Jos en nyt ihan täysin väärin muista, niin alunperin tunnelit olivat leveydeltään 50 cm ja korkeudeltaan 80 cm ja turisteja varten niitä oli suurennettu niin, että leveys oli 80 cm ja korkeus 120 cm. Jo todella lyhyt tunnelissa ryömiminen sai ihmiset ahdistumaan ahtauden ja kuumuuden takia. Voi vaan kuvitella millaista tuolla maan alla on ollut viettää pidempiä aikoja.

Tunnelissa
Maan alle oli rakennettu sairaaloita, makkareita ja keittiöitä, jotta eläminen piilossa oli mahdollista. Keittiön rakentamisessakin oli jouduttu käyttämään mielikuvitusta, jotta olinpaikka ei paljastuisi. Keittiöstä lähtevät savut johdettiin putken avulla kauemmaksi keittiöstä ja kokkaaminen suoritettiin varhain aamulla paljastumisen välttämiseksi.
Kyökki
Keittiön savut johdettiin ulos vähän matkan päässä keittiöstä
Amerikkalaisten tuodessa vainukoiria tunneleiden alueelle, yrittivät vietnamilaiset hämätä koiria asettamalla tunnelien ilma-aukoille esimerkiksi chiliä ja jenkkisotilaiden vaatteiden riekaleita.

Tunnelin ilma-aukko
Sisäänkäynnit tunneleihin olivat erittäin taitavasti naamioitu. Antti kokeili miltä tuntu pujahtaa tunneliin erittäin kapeasta aukosta.
Entinen Vietcongin sissi

Antti tunnelin sisäänkäynnillä

Parhaimmillaan tunneleissa kuulemma piileskeli sodan aikana 16 000 vietnamilaista. Alueella oli useita mielikuvituksellisia ansoja, joita aiemmin oli käytetty eläinten pyydystämiseen ja oppaan sanoja lainatakseni niitä käytettiin sitten sodan aikana amerikkalaisten eläinten pyydystämiseen. Kyllä tuo sodankäynti on vaan niin tajuttoman raakaa touhua.
Ansa pyörähti ympäri kun sille astui ja uhri putosi piikkeihin
Pyörivä ansa
Aina mua vaan jaksaa ihmetyttää näiden vietnamilaisten vanhempien tapa pissattaa lapsiaan vilkasliikenteisten katujen varteen. Missään muualla en oo tällasta tapaa havainnu ja tollasessa suurkaupungisa se tuntu vieläkin kummallisemmalta, sillä joka puolella on ravintoloita ja hotelleja, jotka varmasti päästäisivät lapsoset vessaan. Useampana iltana ihmettelin myös mitä kummaa mahtoivat kaupata pojat, jotka pyöräilivät ympäri keskustaa helistimiä heilutellen. Pakkohan asiaa oli kysäistä yhden ravintolan työntekijältä ja jonkilaista hierontapalvelua nämä nuorukaiset sitten kuulemma kaupittelivat.

Neljä ihmistä mahtuu helposti mopon kyytiin

Pakko vielä kertoa yhdestä hullusta sattumasta. Istuttiin vikana iltana syömässä yhdessä ravintolassa ja viereiseen pöytään istahti suomalainen mies. Mies oli reissussa siskonsa ja tämän miehen kanssa ja pariskunta ilmaantuikin paikalle jossain vaiheessa. Siinä sitten kyseltiin mistäpäin kukakin oli ja kävi ilmi, että tämän siskon miehen veli asui samalla pienellä paikkakunnalla ku minä ja Antti. No ei siinä vielä mitään, sillä seuraavaksi kävi ilmi, että miehen veli asuu samalla kujalla ku mun vanhemmat ja tuolla kujalla on siis tosiaan ainoastaan 12 taloa. Minä asuin siis lapsuuteni tuolla kujalla ja miehen veljen lapset ovat minulle tuttuja. Miten voi olla mahollista!

Kolme yötä tuolla Ho Chi Minh Cityssä oli meille aivan tarpeeksi ja oli ihan mukava vaihtaa paikkaa. HCMC:ssä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei se meihin suurempaa vaikutusta tehnyt. Olihan tuo kaupunki tosissaan kiva nähdä, mutta en tiedä tulisinko uudestaan.

Notre Damen katedraali
Munkki joka sytytti itsensä palamaan (kerroin tästä Huen tekstissä)

3 kommenttia:

  1. Moi rakkaat murut!!!

    Jade pagodan tunnelma teki meihinkin vaikutuksen,siellä oli niin erilaista kuin muissa käymissämme pagodoissa.

    Lasten pissattamisesta tuli mieleeni,että me nähtiin päivittäin Nha Trangissa aikuisia kusimuttereita keskellä päivääkin rannoilla ja muuallakin!!!!

    Aurinkoisia päiviä Phu Quocin saarella!!!

    Suukkoja,haleja ja rakkaita terveisiä,Päivi.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    uskomatonta tosiaan, miten pieni tämä maailma onkaan. Saman "kylän" kasvatit törmäävät toisiinsa ja vieläpä toistamiseen miljoonakaupungissa.

    Oli todella mukava tavata ja käydä tunneleilla porukassa. Meillä loma on pulkassa ja lunta maassa:(

    Ilta on vierähtänyt hurahtaen näitä matkakokemuksianne lukiessa.

    Missähän seuraavaksi törmäillään?
    terkuin Tanja ja Jarmo

    VastaaPoista
  3. Päivi: Juu moiset pissapojat/tytöt kyllä kummastuttivat! Juu toi jade pagoda oli kyllä mukavan erilainen muihin verrattuna. Ollaan nautittu täällä Phu Quocissa lökettelystä niin, että otettiin vielä 2 yötä lisää eli yht. 6 yötä ollaan. Mukavaa loppu viikkoa sinne!

    Tanja & Jarmo: Onneks mukavat lomamuistot lämmittävät siellä lumen keskellä. Kiitos teillekin mahtavasta retkiseurasta! Voitais kyllä mun puolesta törmätä siellä Copacabanan rannalla tai ehkä näätte meidät jonain päivänä kuikuilemassa teidän uuden lukaalin pihassa :)

    VastaaPoista